Maanantaina huilasin suosiolla. Mitään muuta varsinaista tarvetta siihen ei ollut mutta ajattelin antaa polville lepopäivän. Kipuahan niissä (lähinnä oikeassa) tuntuu vain polkiessa. Ehkä tuon sunnunaisen TDH-rutistuksen jälkeen elimistö kuitenkin oli leponsa ansainnut.
Tiistaina sain parhaita uutisia sitten vähään aikaan: hakemastani työpaikasta ilmoitettiin että tervetuloa! Iso muutos edessä siis. Illalla piti käydä sulattelemassa näitä hyviä uutisia rauhallisella hölköttely-/kävelylenkillä, 6,2 km/0:50.
Keskiviikon liikunta-agendalla oli sydänryhmän tuolijumpan harjoittelua osallistujana ja sali-/kuntosalitunnin ohjausharjoittelua. Torstain hyötyliikunta liittyi niinikään opintoasioihin: polkaisin maastopyörällä haastattelemaan eläkeläiskoekaniineja, 13 km/0:40. Samalla tuli tehtyä havainto syksyn tai ainakin pimeyden saapumisesta ja ostoslistalle tuli valot maasturiin. Onneksi olin älynnyt ottaa otsalampun mukaan, muutoin olisin saattanut tulla jyrätyksi maastouduttuani illan pimeyteen vähän turhankin tehokkaasti.
Perjantai-ilta meni rattoisasti toiseen opiskeluprojektiin liittyen eli biomekaniikkaa ja liikuntafysiologiaa lueskellessa. Että voi ihmisen elämässä olla raju viikonloppumeininki!
Lauantaina oli hurjan hyvin levännyt olo ja mahtava sää, joten kävin rauhallisella PK-juoksulenkillä, 12 km/1:36. Iltapäivällä piti vielä käydä kauhomassa tonni stadikalla, niinikään ihanan kesäisestä säästä nauttien.
Koska olin selvinnyt hengissä TDH:sta ajattelin, että nyt voisi alkaa käydä myös noilla porukkalenkeillä ja hilauduin sunnuntaina aamupäivällä Vantaankoskelle, josta lähti HePon 90 km:n lenkki. Porukkaa oli kolmattakymmentä (vaikka ysiltä oli lähtenyt toinenkin ryhmä ajamaan 200 km:n siivua) ja saatiin 2 ryhmää: 25 ja 28 km/h. Koska TDH oli mennyt niin sujuvasti ajattelin kokeilla tuota vauhdikkaampaa. Liekö edellisen päivän juoksut painaneet hiukan jaloissa koska lenkki oli aika tiukka. Se oli kyllä myös mäkisempi kuin TDH, muutamia heti alkupuolella ja enemmän sitten vielä siellä loppupätkällä. Oma harjoitus oli jotain VK/intervallityyppistä, mutta selvisin ihan hyvin. Pari kaatumista porukassa tapahtui, kuin myös yksi rengasrikko ja yksi klassinen juomapullon putoaminen. Ihme kyllä en ollut missään noista insidenteistä osallisena. Ero 26-vauhtiin oli kyllä selkeä ja paljon en maisemia ehtinyt katella (onneksi Sportstracker tallentaa reitin), koska kaikki tarkkaavaisuus piti keskittää ajolinjoihin ja kanssapolkijoihin. Varsinaista reaktionopeustreeniä siis, ehkä jopa hiukan stressaavaa. Reissun kohokohta luonnollisesti oli pullatauko Järvenpään kulmakonditoriossa, mahtavat baakelssit!
Illalla piti vielä käydä palauttava tonni polskimassa stadikalla, jotta sai kausikortista kaiken irti viimeistä päivää myöten. Kiitän ja kumarran stadin kesäkeitaalle ja sen henkilökunnalle.
tiistai 13. syyskuuta 2011
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
Ns. kisaviikko taas
Tässä on ja tulee olemaan töitten puolesta lähiaikoina vähän kaikenlaista ekstraa (mukavia asioita kylläkin) joten hiukan nyt treenikuviotkin sotkeentuu. Toinen häiriötekijä on tuo vihoitteleva polvi, joka pitäisi saada kuntoon sunnuntain Touria varten. Niinpä kävin maanantaina pitkästä aikaa hierojalla kidutettavana. Jalkojen hieronta on aina yybertuskallista hommaa, vaikka mitään jumeja ei olisikaan, ja nyt tuo kipeän polven ympärystä tuli kaivettua ja möyhennettyä erityisen perusteellisesti ja voi taivahan talikynttilät että sattui! Vähän sama homma kuin tatuointien kanssa: siinä penkissä kiemurrellessa vannot, että ei IKINÄ enää mutta annas olla kun arvet on parantuneet niin johan sitä alkaa taas ajatella että "hmm, mitäköhän sitä seuraavaksi laitettaisiin..." Mutta Joonas teki taas hyvää työtä eli jos sitä kipua on pakko aiheuttaa niin olkoon mieluiten hän joka sen saa tehdä.
Tiistaina ja keskiviikkona työt vei länteen ja päivät hiukan venähti eli senkin puolesta oli hyvä pitää lepopäivät liikkumisesta ja antaa kintun elpyä. Kylmähoitoa vaan (jäätä, geeliä) ja keskiviikkona kylmän ja kuuman vuorottelua kotitalon saunassa ja uima-altaassa.
Torstaina totaalilepoa ja perjantaina maltoin pitkästä aikaa tehdä kunnon dynaamiset venyttelyt.
Lauantaina oli ihan pakko mennä stadikalle kun oli niin hieno ilma. 500 m lättäreillä ja pullarilla, 500 m vaparia ja toiset 500 m lättäreillä ja pullarilla, 0:37. Taktisesti päätin säästellä jalkoja seuraavaan päivään. Paitsi että lauantaina kertyi myös rivakkaa hyötykävelyä tunnin verran. Sen verran jo seuraava päivä mielessä että kävin velodromilta hakemassa kisanumeron ja muut tilpehöörin sunnuntaita varten. Ilmassa alkoi jo olla urheilujuhlan tuntua ja tuttujakin näki.
Sunnuntai, The First Ever Tour de Helsinki day. Aamulla normaalit tukevat aamiaiset puuroineen and. Fillari ja mut kamat oli laitettu kuntoon jo edellisenä päivänä (mm. hädissään käyty ostamassa toinen hiilidioksidipatruuna kaverilta) ja sikäli kaikki oli kunnossa. Noin kolme varttia ennen lähtöä hilauduin lähtöalueelle (jonne menin kotoa n kolme minuuttia) ja etsiydyin omaan 26 km/h karsinaan. Siinä sitten yleistä äimistelyä valtavasta osallistujamäärästä ynnä muusta humusta. Lähtijöitähän oli noin miljoona:
Eniten jännitti lähtö: miten voin ikinä selvitä noitten kaikkien keskellä, varsinkin kun olin kuullut niin monta kauhutarinaa siitä mitä kaikkea voi sattua. Vihdoin kun siitä liikkeelle päästiin niin menohan oli yhtä matelua (joutavaa aikaa jutella kanssa-ajajien kanssa) aina Karakallioon saakka, josta alkoi vapaa ajo. Ja sitten lähdettiin menemään...
Oittaan tienoilla samassa läjässä ajava maasturimies kysyi että eikös me nähty taannoin Vihdintiellä ja totta vieköön, siinä olivat taas mystiset maasturi- ja jopomies! Ja oikein olin havainnut: Jopomiehellä on lukkopolkimet. Kumpikin oli kuulemma ollut flunnssassa eikä jaksamisesta varmuutta mutta niin vaan karauttivat mun edelle ja näkymättömistä ennen Velskolan mäkiä... Rispekt. ISO.
Jossain vaiheessa ryhmämme levähti pienempiin porukoihin ja kokoonnuttiin taas vasta ekalla taukopaikalla. Eväät järjestäjien puolesta olivat varsin hyvät: urheilujuomaa, vettä, banaania, suolakurkkua ja rusinoita. Ja ennen kaikkea pääsi vessaan! Kaamea kus...pissahätä oli riivannut lähes lähdöstä asti (aamukahvi, ai nou) ja 60 kilometriä on aika ikävä ajaa siinä olotilassa. Mutta ah, nyt helpotti.
Tein vahingossa yhden ylimääräisen pitstopin kohdassa, joka ei kuulunut meidän ryhmämme agendalle, mutta se vessa jälleen... Matka jatkui pikkuporukassa ja riivajapolvea piti noin 80:n kohdalla lepytellä buranalla (valkku ei sitten lukenut tätä) ja loppumatka meni siinä suhteessa melko ok. Tai siis sattuihan nuo polvet, molemmat.
Viralliselle tokalle taukopaikalle ehdimme juuri sopivasti saadaksemme koko ryhmän kiinni - pari rusinaakin ehti napata - ja loput n. kolmekymppiä menivät mukavasti hyvässä seurassa rupatellessa. Jostain kohtaa letkan keulille ilmesty poliisiprätkä ja sen perässähän oli juhlava ajella loppumatka aina velodromille saakka. Sinne saavuttaessa olikin edessä pieni paniikki: se nimittäin on TOSI jyrkkä ja ajattelin että perhana, tänne asti kaatumatta mutta nytkö sitten vedän lipat. Mutta ei sentään, sain kiilatuksi itseni radan sisäreunalle ja sitä myöten tuuletusten kera maaliin! Ai että oli hieno fiilis! Pari vuotta sitten jos joku olisi sanonut että ajan tällaisen matkan tällaisessa ajassa niin en olisi uskonut. Niin sitä vaan pikkuhijaa kehittyy hulluuden kasvaessa.
Nettoaika oli 5:25:56 ja sijoitus naisissa 66/133 eli puolivälissä. Olen kovin tyytyväinen! Varsinkin kun kertaakaan en kaatunut eikä renkaat hajonneet.
Maalissa oli onneksi kaveri odottamassa niin pääsi heti analysoimaan ja hehkuttamaan ja nauttimaan järjestäjien tarjoaman ah niin mauttoman mutta täyttävän aterian.
Ensi vuonna uudestaan ja vähän nopsemmassa ryhmässä.
Tiistaina ja keskiviikkona työt vei länteen ja päivät hiukan venähti eli senkin puolesta oli hyvä pitää lepopäivät liikkumisesta ja antaa kintun elpyä. Kylmähoitoa vaan (jäätä, geeliä) ja keskiviikkona kylmän ja kuuman vuorottelua kotitalon saunassa ja uima-altaassa.
Torstaina totaalilepoa ja perjantaina maltoin pitkästä aikaa tehdä kunnon dynaamiset venyttelyt.
Lauantaina oli ihan pakko mennä stadikalle kun oli niin hieno ilma. 500 m lättäreillä ja pullarilla, 500 m vaparia ja toiset 500 m lättäreillä ja pullarilla, 0:37. Taktisesti päätin säästellä jalkoja seuraavaan päivään. Paitsi että lauantaina kertyi myös rivakkaa hyötykävelyä tunnin verran. Sen verran jo seuraava päivä mielessä että kävin velodromilta hakemassa kisanumeron ja muut tilpehöörin sunnuntaita varten. Ilmassa alkoi jo olla urheilujuhlan tuntua ja tuttujakin näki.
Sunnuntai, The First Ever Tour de Helsinki day. Aamulla normaalit tukevat aamiaiset puuroineen and. Fillari ja mut kamat oli laitettu kuntoon jo edellisenä päivänä (mm. hädissään käyty ostamassa toinen hiilidioksidipatruuna kaverilta) ja sikäli kaikki oli kunnossa. Noin kolme varttia ennen lähtöä hilauduin lähtöalueelle (jonne menin kotoa n kolme minuuttia) ja etsiydyin omaan 26 km/h karsinaan. Siinä sitten yleistä äimistelyä valtavasta osallistujamäärästä ynnä muusta humusta. Lähtijöitähän oli noin miljoona:
Eniten jännitti lähtö: miten voin ikinä selvitä noitten kaikkien keskellä, varsinkin kun olin kuullut niin monta kauhutarinaa siitä mitä kaikkea voi sattua. Vihdoin kun siitä liikkeelle päästiin niin menohan oli yhtä matelua (joutavaa aikaa jutella kanssa-ajajien kanssa) aina Karakallioon saakka, josta alkoi vapaa ajo. Ja sitten lähdettiin menemään...
Oittaan tienoilla samassa läjässä ajava maasturimies kysyi että eikös me nähty taannoin Vihdintiellä ja totta vieköön, siinä olivat taas mystiset maasturi- ja jopomies! Ja oikein olin havainnut: Jopomiehellä on lukkopolkimet. Kumpikin oli kuulemma ollut flunnssassa eikä jaksamisesta varmuutta mutta niin vaan karauttivat mun edelle ja näkymättömistä ennen Velskolan mäkiä... Rispekt. ISO.
Jossain vaiheessa ryhmämme levähti pienempiin porukoihin ja kokoonnuttiin taas vasta ekalla taukopaikalla. Eväät järjestäjien puolesta olivat varsin hyvät: urheilujuomaa, vettä, banaania, suolakurkkua ja rusinoita. Ja ennen kaikkea pääsi vessaan! Kaamea kus...pissahätä oli riivannut lähes lähdöstä asti (aamukahvi, ai nou) ja 60 kilometriä on aika ikävä ajaa siinä olotilassa. Mutta ah, nyt helpotti.
Tein vahingossa yhden ylimääräisen pitstopin kohdassa, joka ei kuulunut meidän ryhmämme agendalle, mutta se vessa jälleen... Matka jatkui pikkuporukassa ja riivajapolvea piti noin 80:n kohdalla lepytellä buranalla (valkku ei sitten lukenut tätä) ja loppumatka meni siinä suhteessa melko ok. Tai siis sattuihan nuo polvet, molemmat.
Viralliselle tokalle taukopaikalle ehdimme juuri sopivasti saadaksemme koko ryhmän kiinni - pari rusinaakin ehti napata - ja loput n. kolmekymppiä menivät mukavasti hyvässä seurassa rupatellessa. Jostain kohtaa letkan keulille ilmesty poliisiprätkä ja sen perässähän oli juhlava ajella loppumatka aina velodromille saakka. Sinne saavuttaessa olikin edessä pieni paniikki: se nimittäin on TOSI jyrkkä ja ajattelin että perhana, tänne asti kaatumatta mutta nytkö sitten vedän lipat. Mutta ei sentään, sain kiilatuksi itseni radan sisäreunalle ja sitä myöten tuuletusten kera maaliin! Ai että oli hieno fiilis! Pari vuotta sitten jos joku olisi sanonut että ajan tällaisen matkan tällaisessa ajassa niin en olisi uskonut. Niin sitä vaan pikkuhijaa kehittyy hulluuden kasvaessa.
Nettoaika oli 5:25:56 ja sijoitus naisissa 66/133 eli puolivälissä. Olen kovin tyytyväinen! Varsinkin kun kertaakaan en kaatunut eikä renkaat hajonneet.
Maalissa oli onneksi kaveri odottamassa niin pääsi heti analysoimaan ja hehkuttamaan ja nauttimaan järjestäjien tarjoaman ah niin mauttoman mutta täyttävän aterian.
Ensi vuonna uudestaan ja vähän nopsemmassa ryhmässä.
sunnuntai 28. elokuuta 2011
Kuka hävitti elokuun?
Viikolla 34 eli toisella jälkeen riivaajamme keuhkoputkentulehduksen ilmestymisen oli ohjelma tämmöinen:
Maanantaina stadikalla uintia 1500 m/0:36 ja sen jälkeen jo perinteinen maanantaikaatosade, jossa kotiin vastavirtaan kahlattuaan oli jälleen yhtä märkä kuin altaasta noustessaan. Ja sitä vettä muuten tuli, ukkosen kera! Kuulemma enemmän kuin n. 30 vuoteen Helsingissä. Kellarit oli täynnä vodaa, ratikat putoili kiskoilta ja järviä ja jokia muodostui eri puolille kaupunkia, mm. Runebergin- ja Koskelanjoet raportoitiin, kuin myös Pasilanjärvi. On se hyvä että on huusholli 7. kerroksessa, vaikka ehkä sinne parvekkeelle fillareitten sekaan pitää joku jollakin hankkia. Eli kaljakelluntaan osallistuneet: säästäkää pelivehkeenne, jonain päivänä kumivene on se arkipäiväinen töihinmenokeino.
Tiistaina muuta touhotusta mutta keskiviikkona hyötyliikuntapolkaisu Sorvalammelle haastatteluhommiin eli 2 x 28 km, á n. 1:15. Ja taas riivatun polvi sattui eikä ollut edes buranaa matkassa. Loppumatkasta olisi ollut myös valolle tarvetta: ei millään meinaa uskoa että puoli kympiltä on jo aika hämärä, iso DISlike!
Torstaina paljon hyötykävelyä mutta ei varsinaista liikuntoa. Perjantaina sen sijaan ankarasti sykettä vahtien PK-"juoksu" 10,8 km/1:28.
Lauantaina kävin stadikalla nauttimassa täydellisestä hellepäivästä 2 kilometrin verran (500 m lättärit + pullari, 1000 m vaparia, 500 m lättärit + pullari), 0:47.
Sunnuntaina tein PK-polkaisun Tuusulanjärven ympäri, 60,4 km/2:28. Ja se polvi... Tour de Helsinkiin on ilmoittauduttu eli lienee syytä nyt lepuuttaa sitä tämä väli, josko viikossa tapahtuisi joku ihmeparantuminen. Sehän ei siis vaivaa missään muussa kuin fillaroidessa, mikä on mystistä koska mikään ajoasennossa/klossien säädöissä tms. ei ole muuttunut. Lekurissakin piipahdin (muista syistä) mutta tehokkaana lisäsin myös tämän vaivan listaan mutta eipä se doktori muuta sanonut kuin viittasi juoksijan polveen (tämähän ei siis juostessa satu) ja puhui jotain levosta. No, kokeillaan, ainakin polkemattomuutta.
Päk tu peisiks
Kuten aina jonkun sairastelujakson jälkeen: lusikka kauniiseen käteen ja varovainen treenailuun paluu. Tosin tällä kertaa maanantain rauhallinen PK-juoksulenkki sai ekstremepiirteitä: ensin huomasin, että luurin kuulokkeet olivat jääneet työpaikalle ja siitähän meinasi iskeä paniikki, koska juokseminen ilman musiikkia on kuolettavan tylsää. Tovi meni, että löysin kellarin perukoilta vanhat kuulokkeet ja lenkki oli pelastettu. Tai niinhän minä luulin. Kun vihdoin pääsin ulos niin talon takana väijyssä olleet kaatosadepilvet hyökkäsivät yläpuolelle ja avasivat antinsa laskeutua maan pinnalle kertaheitolla. En sitten ollut vilkaissut sadetutkaa. Mutta kun lenkille on päätetty lähteä niin sinnehän sitten mennään. Perkele! Vettä tuli todella kaatamalla josta seurasi kamojen kastuminen kalsareita myöten viidessä minuutissa, näkyvyyden menetys ja - tadaa: musavehkeen hyytyminen. Että se niistä kellareista kaivetuista luureista. Mutta tunnin kahlasin vesilammikoissa ja jälkeenpäin oli tietysti voittajaolo.
Tiistaina huilin ja keskiviikkona oli vuorossa jo perinteinen polkaisu Kaitalammelle, kroolaus järven päästä päähän eestaas Japen & Pasin kanssa ja polkaisu kotiin. Uintia n. 2 km/0:50 ja fillarointia 2 x 24 km, yhteensä pari tuntia.
Torstaina lepo ja perjantaina aamulla juoksua n. 4,5 km / 0:30.
Perjantai-ilta ja koko lauantaipäivä meni huiman mielenkiintoisilla biomekaniikan/liikuntafysiologian luennoilla ja sieltä sai tuhdin tietopläjäyksen miten niin aerobiset kuin voimatreenitkin pitäisi suunnitella (ja tehdä). Eli jahka tämän kauden viimeisimmät tapahtumat on ohi syyskuun loppupuolella niin alkaa uusi koekaniinikausi, jossa testaan oppeja itseeni. Voimatreenillä tulee olemaan iso osuus tulevana talvena. Ainakin näin teoriassa sohvan pohjalta suunniteltuna.
Sunnuntaina tuli hurautettua toinen satasen kierros fillarilla, aikaa meni 4:19. Olipas mukavaa! Paitsi että polvi riivasi ja haittasi menoa melkoisesti.
Tiistaina huilin ja keskiviikkona oli vuorossa jo perinteinen polkaisu Kaitalammelle, kroolaus järven päästä päähän eestaas Japen & Pasin kanssa ja polkaisu kotiin. Uintia n. 2 km/0:50 ja fillarointia 2 x 24 km, yhteensä pari tuntia.
Torstaina lepo ja perjantaina aamulla juoksua n. 4,5 km / 0:30.
Perjantai-ilta ja koko lauantaipäivä meni huiman mielenkiintoisilla biomekaniikan/liikuntafysiologian luennoilla ja sieltä sai tuhdin tietopläjäyksen miten niin aerobiset kuin voimatreenitkin pitäisi suunnitella (ja tehdä). Eli jahka tämän kauden viimeisimmät tapahtumat on ohi syyskuun loppupuolella niin alkaa uusi koekaniinikausi, jossa testaan oppeja itseeni. Voimatreenillä tulee olemaan iso osuus tulevana talvena. Ainakin näin teoriassa sohvan pohjalta suunniteltuna.
Sunnuntaina tuli hurautettua toinen satasen kierros fillarilla, aikaa meni 4:19. Olipas mukavaa! Paitsi että polvi riivasi ja haittasi menoa melkoisesti.
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Sairasta meininkiä
Tämä viikko onkin mennyt sitten kokonaan sairastellessa. Keskiviikkona raahauduin lääkäriin, kun kuume ei ottanut lähteäkseen ja yskiminen alkoi saada megalomaaniset mittasuhteet. Mitään muita flunssan oireitahan ei edes ole ollut missään vaiheessa. Kovin harvasanaisen lääkärin tulkinta oli keuhkoputkentulehdus ja siihen antibiootit + yskänlääkettä ja loppuviikko sairauslomaa. Ja tarpeeseen tuli. En taas vähään aikaan muista nukkuneeni yhtä paljon: kunnon yöunet ja parit päikkärit päälle joka päivä. Elimistö vissiin tietää milloin sitä lepoa todella tarvitaan.
Perjantaina oli eka lähes kuumeeton päivä ja pääsi jo ruokakauppaankin könyämään ja lauantaina oli jo lähes normaali olo (mitä se sitten tarkoittaakaan), yskää lukuunottamatta.
Sunnuntaina oli vointi niin oivallinen, toki vielä yskitti, että harkitsin liikuntaharrasteita, mutta järki voitti ja käytin päivän muuhun hyödylliseen, kuten esim. biomekaniikan oppikirjaan tuntustumiseen ja ruokien väsäämiseen tulevalle viikolle.
Jos tauti oli tässä niin sanoisin, että melko tehokkaasti sairastettu.
Jos tauti oli tässä niin sanoisin, että melko tehokkaasti sairastettu.
Paluu arkeen
Ja töihin, huoh. Päivän pölyt piti ekan aherrus(heh-heh)päivän jälkeen käydä huuhtelemassa stadikalla: 500 m lättäreillä ja pullarilla, 500m normivaparia, 0:24.
Tiistaina ja keskiviikkona kruisailu töihin maasturilla eli kovin leppoisaa meininkiä. Paitsi että ajelu tuolla työmatkaliikenteen keskellä on kyllä melkoista villin lännen meininkiä. Riippumatta kulkuneuvosta tai -neuvottomuudesta suurimmalla osalla ei ole hajuakaan liikennesäännöistä tai tilannetajusta. Masentavaa. Ja vaarallista.
Torstaina työpäivän jälkeen hikoilin tentissä, joten ei muita urheilusuorituksia.
Perjantaina paluu perusasioihin eli siihen mitä pitäisi tehdä 80% liikkumisajasta: PK-juoksulenkki 10,6 km/1:23. Vauhti on todella säälittävä jos mielii pysyä oikeilla sykealueilla mutta minkäs teet, pohjia on rakennettava.
Lauantaina meni rikki eka 100 km fillarilla, jihuu! Lenkki Porvooseen ja paluu Sipoon kautta oli tosin vähän turhan tapahtumarikas. Porvoon kaffepaussilta kun lähdettiin liikkeelle niin eipä mennyt kuin pari kilometriä ja takarengas tyhjä - ja vaihto oli just niin ärsyttävän hankala operaatio kuin muistin. Käytin ekaa kertaa täyttöpatruunaa ja hallelujaa - ikinä en enää ilman sitä lähde lenkille. Lopun matkaa olikin sitten taas vainoharhainen olo: pysyykö se ilma siellä renkaassa vai ei? Toiset varakamat sentään oli vielä mukana mutta niitä ei onneksi tarvittu.
Sipoon nurkilla alkoikin sitten kunnon sade, jota jatkui about tunnin verran. Ei kiva. Eniten haittasi se, ettei meinannut nähdä eteensä. Matka kuitenkin taittui ja kun päästtin Mellunmäen nurkille oli sitten se ei kaks ilman kolmatta -ilmiön vuoro: punaisia valoja lähestyttäessä olin hyvissä ajoin irrottamassa klossia polkimesta vaan sepä ei irronnutkaan, pyöri vaan kiinni lukossa. Ja eikun nurin. Itselle tai fillarille ei käynyt kuinkaan mutta itsetunto luonnollisesti koki kolauksen. Työkalut siis taas esiin ja klossi kiinni ja loppumatka onneksi ilman mitään haavereita. Pitänee siis tästä lähtien aina kun tauonkin jälkeen lähtee liikkeelle tarkastaa/kiristää klossit. Nyt ei näemmä riittänyt, että sen oli tehnyt ennen lenkkiä, löystyvät jostain syystä melko nopsaan. Lienevät huonolaatuiset tai kuluneet.
Lauantaina ennen lenkkiä oli jo ollut vähän (taas kerran) sellainen tuntemus hengityselimistössä että onkohan tässä nyt flunssa tulossa vai allergia tai astmako siellä riivaa. Sunnuntaina selvisi että joku flunssa tai muu basillisko siellä luurasi ja olo oli ankea. Kävin kuitenkin leffassa yrittämässä piristää mieltä ja oloa - uimaan oli tarkoitus mennä mutta järki sanoi että nyt ei mitään fyysistä rasitusta - mutta eipä se auttanut. Maanantaina oli sitten mittarissa jo selkeät kuumelukemat ja selvää että nyt tuli tauko urheiluhommiin.
tiistai 2. elokuuta 2011
Kuin viimeistä päivää...tai ainakin viikkoa
Meinaan loma- ja kisaviikkoa. Edelleenkään treeneissä ei ollut tolokun häevää mutta haetanneeko tuo mittään.
Eipä tarvinnut kummoisia oraakkelin ominaisuuksia päätelläkseen, että Tuskasta toipuminen ottaa aikansa. Viikon eka treeni siis vasta keskiviikkona ja jälleen kerran polkaisu Kaitalammelle polskimaan. Tällä kertaa meitä oli neljä ja uitiin lampi edestakaisin päästä päähän. Japen uimapipoon virittämän gepsin mukaan matkaa tuli 2380 m ja aikaa meni noin 50 minuttia, kun kokonaisajasta vähennettiin pari lillumistaukoa. Täytyy sanoa että avovesiuinti puhtaassa ja lämpimässä järvivedessä on ihan juhlaa, arvostan!
Torstaina pakkasin mökkeily- ja kisakamat matkaan ja hurautin kavereiden kyydillä mökilleen Hämeenlinnan liepeille Iso-Munakasjärven rannnalle. Päivällä oli ukkostanut melko rankasti ja illallakin ripotteli vielä, joten ei kummempia urheiluja vaan leppoisaa saunomista, uimista ja muuta asiaankuuluvaa.
Perjantaiaamuna oli kello soimassa seiskalta (lomalla, hullu!) ja lähdettiin Lissun kanssa tekemään kisaviimeistelyt eli 4 rivakkaa vetoa alkulämpän ja jäähdyttelyn välissä. Päälle tietysti pulahdus järveen. Ah autuus! Päivän toinen sporttiaktiviteetti oli paikallisen Intersportin alessa piipahdus ja sieltähän ei tyhjin käsin päässyt: Sulo Vilén ei voi vastustaa -60% aleja. Ja pakko on myös mainita yyberherkullinen lounas joka nautittiin ravintola Piparkakkutalossa, suosittelen!
Ajateltiin olla kaukaa viisaita ja hakea lauantain sprintin kisanumerot ym. sälä jo perjantai-iltana mutta kun pääsimme paikalle Aulangon kylpylälle niin eipä näkynyt kisatoimistoa missään... Erinäisten jäljitysten perusteella järjestävän seuran edustajat ja ohviisinsa löytyi ja saimme tavaramme - paitsi uimalakit jotka olivat vielä kuulemma Norjassa... Noh, olihan kisan alkuun sentään vielä yli 12 tuntia. Edessä oli kaikki matkat sisältävä kisaviikonloppu, mukaanlukien ironman-matkan SM-kisat (odotettavissa mediaa ja muuta julkisuutta), ja kaikki järjestelyt olivat aivan alkutekijöissään. Muutaman urheilukisan järjestelyihin osallistuneena heräsi pienoinen epäilys jotta näinköhän sitä seuraavana päivänä on starttia ja jos niin mihin aikaan.
Lauantaina kuitenkin aamupulahduksen ja hyvän aamiaisen jälkeen karautimme kisapaikalle Aulangolle hyvissä ajoin. Kamat vaihtopaikalle, joka ihme kyllä oli ilmestynyt paikalleen yön aikana. Kisatoimistosta käytiin jonottamassa uimalakki ja kisanumeron tussaus käsivarteen. Sitten ylleisesti hermoilemaan ja odottelemaan infoa, joka viivästyi semmoiset puoli tuntia ja alkoi yleisellä selittelyllä miksi hommat on vähän rempallaan. Oivoi, ei noin.
Joka tapauksessa kisa saatiin käyntiin puolenpäivän aikaan ja lähtö sekä sprintti- että perusmatkalle tapahtui samaan aikaan, lähtijöitä oli yhteensä n. 150. Uintimatka sprintillä oli jostain syystä vain 300 m (MIKSI, vaikka oikea 750 m olisi ollut erittäin helppo järjestää?!?) ja lihasopaksihan se meni. Note to self: mene ensi kerralla eturiviin, koska vauhtia alkaa jo olla sen verran että suurimman massa alta ehtii kyllä pois. Viimeisellä kolmanneksella räpiköinti alkoi muistuttaa uintia ja sittenhän jo karahtikin napa rantakivikkoon. Vaihtoalueelle oli aika pitkä matka ja siinä kerkesi juostessa jo repiä märkkärin puoliksi pois päältä ja säätää sykemittarin asetuksia. Aika vaihtoalueelle tullessa 06:40. Vaihtoon tuhrautui yllättävän paljon aikaa: hiekkoja ei tahtonut saada irti jaloista (jättää ei uskaltanut koska koivet on helposti hiertyvää sorttia) ja numerolapun kuminauhavirityskin piti rakentaa uudestaan. Matkaan kuitenkin pääsin ja juoksutin fillarin asfalttitielle josta loikka ratsun selkään ja polkemaan.
Fillarireitti oltiin viksuina käyty tsekkaamassa edellisenä iltana, joten tiesi mitä tuleman piti. Jonnin verran siinä oli mäkiä, mutta ei mitään tappojyrkkiä sentään. Kisa oli tällä kertaa peesivapaa ja sitähän piti tietysti sitten hyödyntää voimien säästämiseksi. Kympin lenkki kierrettiin kahteen kertaan, mutta muutamille tuli hieman poikkeavia reittejä/matkoja: kohdassa, josta piti poiketa päätieltä vaihtoaluetta sivuavalle lenkuralle ei ollut ketään ohjaamassa liikennettä, ainoastaan pari puomia ja nuoli ilman mitään selitystä sivutien puolella. Eihän sitä moni kisaaja siinä adrenaliinihöyryissään huomannut, vaan paahtoi suoraan ja ohi. Yhden toisen kisaajan kanssa siinä sitten alettiin huudella ohjeita muutamille, joille ehdittiin. Fillariosuus oli ohi yllättävän nopeasti (45:49) ja eikun kurvaus vaihtoalueelle, nestettä sisään, kypärä pois ja popojen vaihto.
Juoksuosuus oli tällä kertaa ihanan tasaisessa maastossa rantaviivan tuntumassa ja varjoakin reitiltä löytyi, mahtavaa! Lämpöä taisi olla ilmassa reilusti yli 20 astetta ja jossain kohtaa tuli mieleen että nestettä olisi fillaroidessa pitänyt ryystää enemmän. Juoksuosuudella oli sentään pari juomapistettä. Matka kääntöpaikalle (n. 2/3 reitistä) oli jo tutuksi tullutta kamppailua: jaksanko tällä vauhdilla maaliin? pitäisikö yrittää lisätä vauhtia? selviänkö alle puolen tunnin? korjaako kuolo? Mutta kun kääntöpaikka oli kierretty, viimeisen huoltopaikan antimet nautittu ja maali häämötti edessä alkoi olo taas kohentua. Vastaan tulevan Lissun kanssa vielä yläfemmat ennen maaliin saapumista, joka on aina yhtä mukavaa. Tällä kertaa siellä ei tosin ollut yhtään tuttua, mikä hiukan himmensi iloa, joka on jaettuna aina niin paljon suurempi. Juoksuajaksi tuli 27:27 ja kokonaisajaksi 1:19:56. Tulokset löytyy täältä. Tavoitteksi olin hiljaa mielessäni asettanut 1:20 eli sikäli aika nappiin meni. Kunnon vertailukohdetta aikaisempaan ei ole, koska samanmittaisella uinnilla sprinttiä ei ole ennen tullut tehtyä.
Kun myös Lissu oli tullut maaliin ja palauttavat eväät oli nautittu, kamat koottu kasaan ja hetken kisapaikalla jeesusteltu, oli aika kiittää, kumartaa ja lähteä kotio parin hienon hämäläisen kesäpäivän jälkeen. Puitteet Aulangolla kisalle olivat mahtavat, mutta hiukan on järjestävällä seuralla vielä hiottavaa organisoinnissa. Tarina ei kerro sen tarkemmin miten seuraavan päivän puolen ja täysmatkan kisat sujuivat.
Eksoottisen junamatkan (koittakaapas ite perässä: roudattavana reppu, julmettu varustekassi ja fillari) jälkeen oli kotona joku tehokkuushetki pyykkäyksineen, ruuanlaittoinen ynnä muine toimineen ennen siirtymistä ansaittuun juhlimisosuuteen, joka tällä kertaa tapahtui Tavastialla Suburban Triben vihoviimeisellä keikalla http://www.youtube.com/watch?v=xCWU9o0bbCs
Sunnuntai, viimeinen lomapäivä, oli luonnollisesti varattu kokonaisvaltaiseen rötvaykseen.
Eipä tarvinnut kummoisia oraakkelin ominaisuuksia päätelläkseen, että Tuskasta toipuminen ottaa aikansa. Viikon eka treeni siis vasta keskiviikkona ja jälleen kerran polkaisu Kaitalammelle polskimaan. Tällä kertaa meitä oli neljä ja uitiin lampi edestakaisin päästä päähän. Japen uimapipoon virittämän gepsin mukaan matkaa tuli 2380 m ja aikaa meni noin 50 minuttia, kun kokonaisajasta vähennettiin pari lillumistaukoa. Täytyy sanoa että avovesiuinti puhtaassa ja lämpimässä järvivedessä on ihan juhlaa, arvostan!
Torstaina pakkasin mökkeily- ja kisakamat matkaan ja hurautin kavereiden kyydillä mökilleen Hämeenlinnan liepeille Iso-Munakasjärven rannnalle. Päivällä oli ukkostanut melko rankasti ja illallakin ripotteli vielä, joten ei kummempia urheiluja vaan leppoisaa saunomista, uimista ja muuta asiaankuuluvaa.
Perjantaiaamuna oli kello soimassa seiskalta (lomalla, hullu!) ja lähdettiin Lissun kanssa tekemään kisaviimeistelyt eli 4 rivakkaa vetoa alkulämpän ja jäähdyttelyn välissä. Päälle tietysti pulahdus järveen. Ah autuus! Päivän toinen sporttiaktiviteetti oli paikallisen Intersportin alessa piipahdus ja sieltähän ei tyhjin käsin päässyt: Sulo Vilén ei voi vastustaa -60% aleja. Ja pakko on myös mainita yyberherkullinen lounas joka nautittiin ravintola Piparkakkutalossa, suosittelen!
Ajateltiin olla kaukaa viisaita ja hakea lauantain sprintin kisanumerot ym. sälä jo perjantai-iltana mutta kun pääsimme paikalle Aulangon kylpylälle niin eipä näkynyt kisatoimistoa missään... Erinäisten jäljitysten perusteella järjestävän seuran edustajat ja ohviisinsa löytyi ja saimme tavaramme - paitsi uimalakit jotka olivat vielä kuulemma Norjassa... Noh, olihan kisan alkuun sentään vielä yli 12 tuntia. Edessä oli kaikki matkat sisältävä kisaviikonloppu, mukaanlukien ironman-matkan SM-kisat (odotettavissa mediaa ja muuta julkisuutta), ja kaikki järjestelyt olivat aivan alkutekijöissään. Muutaman urheilukisan järjestelyihin osallistuneena heräsi pienoinen epäilys jotta näinköhän sitä seuraavana päivänä on starttia ja jos niin mihin aikaan.
Lauantaina kuitenkin aamupulahduksen ja hyvän aamiaisen jälkeen karautimme kisapaikalle Aulangolle hyvissä ajoin. Kamat vaihtopaikalle, joka ihme kyllä oli ilmestynyt paikalleen yön aikana. Kisatoimistosta käytiin jonottamassa uimalakki ja kisanumeron tussaus käsivarteen. Sitten ylleisesti hermoilemaan ja odottelemaan infoa, joka viivästyi semmoiset puoli tuntia ja alkoi yleisellä selittelyllä miksi hommat on vähän rempallaan. Oivoi, ei noin.
Joka tapauksessa kisa saatiin käyntiin puolenpäivän aikaan ja lähtö sekä sprintti- että perusmatkalle tapahtui samaan aikaan, lähtijöitä oli yhteensä n. 150. Uintimatka sprintillä oli jostain syystä vain 300 m (MIKSI, vaikka oikea 750 m olisi ollut erittäin helppo järjestää?!?) ja lihasopaksihan se meni. Note to self: mene ensi kerralla eturiviin, koska vauhtia alkaa jo olla sen verran että suurimman massa alta ehtii kyllä pois. Viimeisellä kolmanneksella räpiköinti alkoi muistuttaa uintia ja sittenhän jo karahtikin napa rantakivikkoon. Vaihtoalueelle oli aika pitkä matka ja siinä kerkesi juostessa jo repiä märkkärin puoliksi pois päältä ja säätää sykemittarin asetuksia. Aika vaihtoalueelle tullessa 06:40. Vaihtoon tuhrautui yllättävän paljon aikaa: hiekkoja ei tahtonut saada irti jaloista (jättää ei uskaltanut koska koivet on helposti hiertyvää sorttia) ja numerolapun kuminauhavirityskin piti rakentaa uudestaan. Matkaan kuitenkin pääsin ja juoksutin fillarin asfalttitielle josta loikka ratsun selkään ja polkemaan.
Fillarireitti oltiin viksuina käyty tsekkaamassa edellisenä iltana, joten tiesi mitä tuleman piti. Jonnin verran siinä oli mäkiä, mutta ei mitään tappojyrkkiä sentään. Kisa oli tällä kertaa peesivapaa ja sitähän piti tietysti sitten hyödyntää voimien säästämiseksi. Kympin lenkki kierrettiin kahteen kertaan, mutta muutamille tuli hieman poikkeavia reittejä/matkoja: kohdassa, josta piti poiketa päätieltä vaihtoaluetta sivuavalle lenkuralle ei ollut ketään ohjaamassa liikennettä, ainoastaan pari puomia ja nuoli ilman mitään selitystä sivutien puolella. Eihän sitä moni kisaaja siinä adrenaliinihöyryissään huomannut, vaan paahtoi suoraan ja ohi. Yhden toisen kisaajan kanssa siinä sitten alettiin huudella ohjeita muutamille, joille ehdittiin. Fillariosuus oli ohi yllättävän nopeasti (45:49) ja eikun kurvaus vaihtoalueelle, nestettä sisään, kypärä pois ja popojen vaihto.
Juoksuosuus oli tällä kertaa ihanan tasaisessa maastossa rantaviivan tuntumassa ja varjoakin reitiltä löytyi, mahtavaa! Lämpöä taisi olla ilmassa reilusti yli 20 astetta ja jossain kohtaa tuli mieleen että nestettä olisi fillaroidessa pitänyt ryystää enemmän. Juoksuosuudella oli sentään pari juomapistettä. Matka kääntöpaikalle (n. 2/3 reitistä) oli jo tutuksi tullutta kamppailua: jaksanko tällä vauhdilla maaliin? pitäisikö yrittää lisätä vauhtia? selviänkö alle puolen tunnin? korjaako kuolo? Mutta kun kääntöpaikka oli kierretty, viimeisen huoltopaikan antimet nautittu ja maali häämötti edessä alkoi olo taas kohentua. Vastaan tulevan Lissun kanssa vielä yläfemmat ennen maaliin saapumista, joka on aina yhtä mukavaa. Tällä kertaa siellä ei tosin ollut yhtään tuttua, mikä hiukan himmensi iloa, joka on jaettuna aina niin paljon suurempi. Juoksuajaksi tuli 27:27 ja kokonaisajaksi 1:19:56. Tulokset löytyy täältä. Tavoitteksi olin hiljaa mielessäni asettanut 1:20 eli sikäli aika nappiin meni. Kunnon vertailukohdetta aikaisempaan ei ole, koska samanmittaisella uinnilla sprinttiä ei ole ennen tullut tehtyä.
Kun myös Lissu oli tullut maaliin ja palauttavat eväät oli nautittu, kamat koottu kasaan ja hetken kisapaikalla jeesusteltu, oli aika kiittää, kumartaa ja lähteä kotio parin hienon hämäläisen kesäpäivän jälkeen. Puitteet Aulangolla kisalle olivat mahtavat, mutta hiukan on järjestävällä seuralla vielä hiottavaa organisoinnissa. Tarina ei kerro sen tarkemmin miten seuraavan päivän puolen ja täysmatkan kisat sujuivat.
Eksoottisen junamatkan (koittakaapas ite perässä: roudattavana reppu, julmettu varustekassi ja fillari) jälkeen oli kotona joku tehokkuushetki pyykkäyksineen, ruuanlaittoinen ynnä muine toimineen ennen siirtymistä ansaittuun juhlimisosuuteen, joka tällä kertaa tapahtui Tavastialla Suburban Triben vihoviimeisellä keikalla http://www.youtube.com/watch?v=xCWU9o0bbCs
Sunnuntai, viimeinen lomapäivä, oli luonnollisesti varattu kokonaisvaltaiseen rötvaykseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)