THE kilpailupäivä

Ja vihdoin koitti se 18 viikkoa odotettu päivä. Kello herätti seiskalta ja ohjelmassa kutakuinkin normaalit aamutoimet ja hiukan tukevampi aamiainen: tavanomaisen leivän ja kahvin lisäksi vetelin myös kaurapuuroa voilla ja hillolla. Se on osoittautunut pitempien liikuntasuorituspäivien kohdalla oivalliseksi evääksi pitämään nälkää loitolla pitkään. Lämpömittari näytti jo puoli kasilta auringossa lukemaa +38, joten edessä oli hillitömän kuuma päivä, mikä taas tarkoitti sitä että nesteen kanssa on syytä olla tarkkana, jottei iske heikotukset, krampit tai muut lieve-ilmiöt. Muun romppeen sekaan pakkasin 4 juomapulloa, 2 vettä ja toiset 2 urheilujuomaa (Gutzy tropical flavor on mun suosikki) varten. Toiset putelit tulee mukaan fillariosuudelle ja toiset on vaihtopaikalla.


Vielä kerran kamojen tsekkaus ja noutaja eli Jukka saapui ysiltä. Mukaan kyytiin tuli myös Pekka ja alkoi navigointi kohti Kiskoa. Matkalla (2 tuntia ennen starttia) popsin vielä pari kinkku-juustovoileipää & banaanin ja hörpin vettä & hiukan urheilujuomaa. Kisakeskukseen saavuimme onneksi hyvissä ajoin ja saimme parkkipaikan läheltä lähtöaluetta. Edessä oli suurehko urheilujuhla, koska viimevuotisten 195 osallistujan sijaan nyt paikalle oli tulossa n. 350 triathlonistia, huikea määrä! 


Kävimme ilmoittautumassa ja sain lähtönumeron 451. Suuren suosion vuoksi numeroliivit olivat loppuneet ja oma lappuni oli perinteinen hakaneuloilla ja gumminauhalla viritettävä läpyskä. Lisäksi settiin kuului numerolla varustettu uimalakki (eri sarjoissa eri väriset) ja kisanumeron piirtely permanent-tussilla kumpaankin olkavarteen ja kämmenselkään.

Kävimme tutkailemassa lähtö- ja vaihtoalueet ja vaihtamassa kamppeet ja roudaamassa tavarat vaihtoalueelle. Triathlon-koulustamme porukkaa oli osallistumassa kymmenkunta, mukana valmentajat Ilkka ja Johanna, joten tuttuja hyöri alueella paljon. Lisäksi oli kiva törmätä mm. vanhaan työkaveriin yli 20 vuoden takaa ja hierojaan (molemmat kisaamassa) sekä Kisakallion loisto-opeen Tiinaan, joka oli tullut seuraamaan kisoja vastarannan mökiltä. Kivointa oli kuitenkin se, että isä ja äitikin tulivat katsomaan ja kannustamaan.

N. 10 minuuttia ennen lähtöä oli aika alkaa kiskoa märkäpukua päälle ja siirtyä lähtöalueelle rantaan. Viimeiset yläfemmat kisakavereille ja veteen odottamaan lähtöä. Silläkin törmasi tuttuihin: taannoin fillarilenkillä tutuksi tullut mimmi oli myös odottelemassa oman sarjansa lähtöä. Me pitkämatkalaiset starttasimme klo 12:00 ja heti perään minuutin päästä perään säntäsivät sprinttimatkan menijät. Reitit erkanivat onneksi melko pian toisistaan ja lihasoppa ei ollut aivan katastrofaalinen. Jäin lähdössä tarkoituksella aivan takariviin ja hoin itselleni koko ajan että nyt vaan rauha maassa ja etsi hyvä uintirytmi. Käsittämätöntä kyllä mutta se toimi ja ensimmäistä kertaa harjoitukset mukaan lukien avovesiuinti märkkärissä tuntui mukavalta ja sujuvalta. Edelleen hengittely meni vain joka toisella vedolla ja koko ajan samalta puolelta, mutta mikäs siinä kun se tuntui toimivan. Yllättävän hyvin sain uintilinjan pidettyä suorassa ja vältettyä kolarit muitten uimareitten kanssa. Ekan poijun (jotka olivat kiitettävän isoja ja helppoja havaita vedestä) jälkeen alkoi tuntua pientä kramppauksen tuntua vasemmassa pohkeessa, mikä tarkoitti että rauhassa on mentävä, jottei tule pahempaa ongelmaa tai peräti keskeytystä. Alusta lähtien aloin pilkkoa matkantekoa pienempiin etappeihin, eli uinnin kohdalla keskityin aina vaan matkaan seuraavalle poijulle asti, miettimättä mitä sen jälkeen seuraa. Uinti sujui tasaisen varmasti, ilman panikointia ja haukkomista ja oli suorastaan mukavaa. Jopa niin, että pienillä pätkillä pystyin vaihtamaaan hengittelyn joka kolmannen vedon rytmiin. Se siis on mahdollista.


Rantakivikko tuli vastaan ajassa 32 minuuttia ja siitä karsinaa pitkin luovuttamaan uimalakki toimitsijoille (laskevat jotta nähdään onko kaikki tulleet järvestä), kävely vaihtoalueelle (juoksemaan ei pystynyt, sen verran aina huippaa uinnin jälkeen) märkkäriä päältä pois kiskoen. Jukan kanssa tultiin vaihtoon samaan aikaan ja nesteitten tankkaus, kamojen vaihto ja lähtö fillariosudelle sujui suht rivakasti ja jouhevasti. Vaihdosta tielle lähdettiin aikamoiseen nousuun ja sykkeet nousivat heti pilviin. Pyöräilyosuus tapahtui normaalin liikenteen seassa mutta sen verran toimitsijoita matkalla näkyi olevan menoa varmistamassa, että se ei tuntunut kovin vaaralliselle. Reitti osoittautui melkoisen mäkiseksi ja koostui 20 km lenkistä, joka kierrettiin 2 kertaa. Ensimmäisen rundin jälkeen osasi jo hiukan suunnitella mm. vaihteitten käyttöä optimaalisemmaksi, jotta saisi koivista kaiken irti. Edellisenä iltana olin nostanut satulaa vajaan sentin ja se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, koska nyt tuntui että voimaa ei tarvinnut otta pelkästään jaloista vaan sitä sai irti aina persauksesta asti. Ekan kiekan jälkeen oli tuttuun tapaan jo vasen jalkaterä tunnoton ja toisen kierroksen loppua kohti yhdistelmä kipu + tunnottomuus alkoi levitä aina pakaraan asti. Tässäkin tuskassa auttoi taktiikka keskittyä aina seuraavaan 5 km:n pätkään ja unohtaa mitä sen jälkeen tapahtuu. Muutamien tyyppien kanssa ohiteltiin toisiamme vuorotellen (kisassa peesikielto) ja tietysti tuttujen kesken kannustimme toisiamme aina vastaan tullessa.


Vihdoin viimeinen tiukka nousu ja laskettelu vaihtopaikalle, fillari telineeseen, kypärä pois, nestettä sisään, lenkkarit jalkaan ja kympin juoksuosuudelle - jälleen suoraan tosi jyrkkään ylämäkeen. Fillaroinnin aikana aurinko oli ollut lähes pilvessä (kiitos!) ja muutama vesitippa jyrähdyksien kerakin saatiin, mutta juoksuun ehtiessä keli oli taas tappavan paahtava ja todella raskas. Tajusin heti alussa, että nyt ollaan kovilla, varsinkin kun juoksu on heikoin lajini. Kierrettävänä oli 5 km:n lenkki kahteen kertaan ja taas sama taktiikka kuin edellisillä osuuksilla: keskity 2,5 kilometrin pätkään kerrallaan. Maasto oli tosi mäkinen ja tuntui että eka kääntöpaikka ei tule vastaan ikinä. Tulihan se sieltä ja tarpeeseen tuli myös tarjolla ollut vesi, urheilujuoma ja sienikastelu, koska kaikki lisäbuusti oli tarpeen. Ekan vitosen kääntöpaikalle julmettuun nousuun tullessa oli pakko turvautua kävelyyn, koska jos vaihtoehtona on päästä maaliin asti tai pudota viime metreillä niin kyllä kävely oli houkuttelevampi vaihtoehto. 


Toiselle vitoselle kaartaessa päädyin juoksemaan kimpassa parin HelTrin ladyn kanssa ja tsemppasimme toisiamme eteenpäin taktiikalla ylämäet kävellen. Viimeisellä 2,5 km:n pätkällä jo päätimme että menemme maaliin kimpassa, olkoonkin kyseessä kilpailu ja niinpä vielä viimeisen juoma-aseman kautta kaarrettuamme laskettelimme käsi kädessä näyttävästi maaliin, jossa vielä ryhmähalaus ja kiitokset kannustuksesta. Mahtavaa porukkaa nämä kisaajakaverit, tutut ja tuntemattomat! Maalissa lyötiin mitali kouraan ja vastassa oli kerhon pojat, jotka olivat tulleet jo omilta matkoiltaan ja vuorossa oli yleistä keskinäistä kehumista. 

Tulostiedot löytyy täältä.


Hiukan ennen maaliin tulleen Jukan kanssa kävimme pulahtamassa järvessä, kuten kutakuinkin kaikki muutkin ja ai että tuntui hyvälle! Kamat kasattuamme hetken aikaa vielä haahuilimme alueella tsekkailemassa alustavia tuloksia, seuraamassa palkintojen jakoa, tarkistamassa oma kohtalo arvonnoissa (ei voittoja) ja morjenstelemassa tuttuja. Sitten vaan kamat autoon ja kohti kotia.


Huimasta osallistujamäärästä huolimatta kisa oli todella hyvin järjestetty, isot kiitokset Kiskon Kiskojille! Ensi vuonna suosio on varmasti vielä suurempi, joten pitää muistaa ilmoittautua ajoissa. Sillä tähänhän tämä ei jää. Kisa oli kovin urheilusuoritus mitä olen ikinä tehnyt, mutta onnistui suunnitelmien mukaisesti, parin viime viikon jalkaongelmista huolimatta. Väistämättä tulee mieleen että jos kerran selviän tästä niin sitten selviän myös puolikkaasta - vaikka juoksussa siltä ei todellakaan tuntunut, hyvä ettei viikatemies hönkinyt niskaan. Eli kunhan päivän pari toipuu niin treenit jatkuu ja kauteen taitaa vielä mahtua pikamatka Hämeenlinnassa heinäkuun lopussa ja toinen perusmatka elokuussa Kuopiossa. Ja olisiko sen puolikkaan vuoro sitten ensi vuonna...


Kiitos vielä kaikille treenikavereille ja ennen kaikkea valmentajille Ilkalle ja Johannalle, kimppatreenit jatkuu varmasti jossain muodossa. Tätä blogia jatkan vielä ainakin tämän kisakauden loppuun, vaikka varsinainen tavoite tulikin saavutettua.