Maanantaina huilasin suosiolla. Mitään muuta varsinaista tarvetta siihen ei ollut mutta ajattelin antaa polville lepopäivän. Kipuahan niissä (lähinnä oikeassa) tuntuu vain polkiessa. Ehkä tuon sunnunaisen TDH-rutistuksen jälkeen elimistö kuitenkin oli leponsa ansainnut.
Tiistaina sain parhaita uutisia sitten vähään aikaan: hakemastani työpaikasta ilmoitettiin että tervetuloa! Iso muutos edessä siis. Illalla piti käydä sulattelemassa näitä hyviä uutisia rauhallisella hölköttely-/kävelylenkillä, 6,2 km/0:50.
Keskiviikon liikunta-agendalla oli sydänryhmän tuolijumpan harjoittelua osallistujana ja sali-/kuntosalitunnin ohjausharjoittelua. Torstain hyötyliikunta liittyi niinikään opintoasioihin: polkaisin maastopyörällä haastattelemaan eläkeläiskoekaniineja, 13 km/0:40. Samalla tuli tehtyä havainto syksyn tai ainakin pimeyden saapumisesta ja ostoslistalle tuli valot maasturiin. Onneksi olin älynnyt ottaa otsalampun mukaan, muutoin olisin saattanut tulla jyrätyksi maastouduttuani illan pimeyteen vähän turhankin tehokkaasti.
Perjantai-ilta meni rattoisasti toiseen opiskeluprojektiin liittyen eli biomekaniikkaa ja liikuntafysiologiaa lueskellessa. Että voi ihmisen elämässä olla raju viikonloppumeininki!
Lauantaina oli hurjan hyvin levännyt olo ja mahtava sää, joten kävin rauhallisella PK-juoksulenkillä, 12 km/1:36. Iltapäivällä piti vielä käydä kauhomassa tonni stadikalla, niinikään ihanan kesäisestä säästä nauttien.
Koska olin selvinnyt hengissä TDH:sta ajattelin, että nyt voisi alkaa käydä myös noilla porukkalenkeillä ja hilauduin sunnuntaina aamupäivällä Vantaankoskelle, josta lähti HePon 90 km:n lenkki. Porukkaa oli kolmattakymmentä (vaikka ysiltä oli lähtenyt toinenkin ryhmä ajamaan 200 km:n siivua) ja saatiin 2 ryhmää: 25 ja 28 km/h. Koska TDH oli mennyt niin sujuvasti ajattelin kokeilla tuota vauhdikkaampaa. Liekö edellisen päivän juoksut painaneet hiukan jaloissa koska lenkki oli aika tiukka. Se oli kyllä myös mäkisempi kuin TDH, muutamia heti alkupuolella ja enemmän sitten vielä siellä loppupätkällä. Oma harjoitus oli jotain VK/intervallityyppistä, mutta selvisin ihan hyvin. Pari kaatumista porukassa tapahtui, kuin myös yksi rengasrikko ja yksi klassinen juomapullon putoaminen. Ihme kyllä en ollut missään noista insidenteistä osallisena. Ero 26-vauhtiin oli kyllä selkeä ja paljon en maisemia ehtinyt katella (onneksi Sportstracker tallentaa reitin), koska kaikki tarkkaavaisuus piti keskittää ajolinjoihin ja kanssapolkijoihin. Varsinaista reaktionopeustreeniä siis, ehkä jopa hiukan stressaavaa. Reissun kohokohta luonnollisesti oli pullatauko Järvenpään kulmakonditoriossa, mahtavat baakelssit!
Illalla piti vielä käydä palauttava tonni polskimassa stadikalla, jotta sai kausikortista kaiken irti viimeistä päivää myöten. Kiitän ja kumarran stadin kesäkeitaalle ja sen henkilökunnalle.
tiistai 13. syyskuuta 2011
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
Ns. kisaviikko taas
Tässä on ja tulee olemaan töitten puolesta lähiaikoina vähän kaikenlaista ekstraa (mukavia asioita kylläkin) joten hiukan nyt treenikuviotkin sotkeentuu. Toinen häiriötekijä on tuo vihoitteleva polvi, joka pitäisi saada kuntoon sunnuntain Touria varten. Niinpä kävin maanantaina pitkästä aikaa hierojalla kidutettavana. Jalkojen hieronta on aina yybertuskallista hommaa, vaikka mitään jumeja ei olisikaan, ja nyt tuo kipeän polven ympärystä tuli kaivettua ja möyhennettyä erityisen perusteellisesti ja voi taivahan talikynttilät että sattui! Vähän sama homma kuin tatuointien kanssa: siinä penkissä kiemurrellessa vannot, että ei IKINÄ enää mutta annas olla kun arvet on parantuneet niin johan sitä alkaa taas ajatella että "hmm, mitäköhän sitä seuraavaksi laitettaisiin..." Mutta Joonas teki taas hyvää työtä eli jos sitä kipua on pakko aiheuttaa niin olkoon mieluiten hän joka sen saa tehdä.
Tiistaina ja keskiviikkona työt vei länteen ja päivät hiukan venähti eli senkin puolesta oli hyvä pitää lepopäivät liikkumisesta ja antaa kintun elpyä. Kylmähoitoa vaan (jäätä, geeliä) ja keskiviikkona kylmän ja kuuman vuorottelua kotitalon saunassa ja uima-altaassa.
Torstaina totaalilepoa ja perjantaina maltoin pitkästä aikaa tehdä kunnon dynaamiset venyttelyt.
Lauantaina oli ihan pakko mennä stadikalle kun oli niin hieno ilma. 500 m lättäreillä ja pullarilla, 500 m vaparia ja toiset 500 m lättäreillä ja pullarilla, 0:37. Taktisesti päätin säästellä jalkoja seuraavaan päivään. Paitsi että lauantaina kertyi myös rivakkaa hyötykävelyä tunnin verran. Sen verran jo seuraava päivä mielessä että kävin velodromilta hakemassa kisanumeron ja muut tilpehöörin sunnuntaita varten. Ilmassa alkoi jo olla urheilujuhlan tuntua ja tuttujakin näki.
Sunnuntai, The First Ever Tour de Helsinki day. Aamulla normaalit tukevat aamiaiset puuroineen and. Fillari ja mut kamat oli laitettu kuntoon jo edellisenä päivänä (mm. hädissään käyty ostamassa toinen hiilidioksidipatruuna kaverilta) ja sikäli kaikki oli kunnossa. Noin kolme varttia ennen lähtöä hilauduin lähtöalueelle (jonne menin kotoa n kolme minuuttia) ja etsiydyin omaan 26 km/h karsinaan. Siinä sitten yleistä äimistelyä valtavasta osallistujamäärästä ynnä muusta humusta. Lähtijöitähän oli noin miljoona:
Eniten jännitti lähtö: miten voin ikinä selvitä noitten kaikkien keskellä, varsinkin kun olin kuullut niin monta kauhutarinaa siitä mitä kaikkea voi sattua. Vihdoin kun siitä liikkeelle päästiin niin menohan oli yhtä matelua (joutavaa aikaa jutella kanssa-ajajien kanssa) aina Karakallioon saakka, josta alkoi vapaa ajo. Ja sitten lähdettiin menemään...
Oittaan tienoilla samassa läjässä ajava maasturimies kysyi että eikös me nähty taannoin Vihdintiellä ja totta vieköön, siinä olivat taas mystiset maasturi- ja jopomies! Ja oikein olin havainnut: Jopomiehellä on lukkopolkimet. Kumpikin oli kuulemma ollut flunnssassa eikä jaksamisesta varmuutta mutta niin vaan karauttivat mun edelle ja näkymättömistä ennen Velskolan mäkiä... Rispekt. ISO.
Jossain vaiheessa ryhmämme levähti pienempiin porukoihin ja kokoonnuttiin taas vasta ekalla taukopaikalla. Eväät järjestäjien puolesta olivat varsin hyvät: urheilujuomaa, vettä, banaania, suolakurkkua ja rusinoita. Ja ennen kaikkea pääsi vessaan! Kaamea kus...pissahätä oli riivannut lähes lähdöstä asti (aamukahvi, ai nou) ja 60 kilometriä on aika ikävä ajaa siinä olotilassa. Mutta ah, nyt helpotti.
Tein vahingossa yhden ylimääräisen pitstopin kohdassa, joka ei kuulunut meidän ryhmämme agendalle, mutta se vessa jälleen... Matka jatkui pikkuporukassa ja riivajapolvea piti noin 80:n kohdalla lepytellä buranalla (valkku ei sitten lukenut tätä) ja loppumatka meni siinä suhteessa melko ok. Tai siis sattuihan nuo polvet, molemmat.
Viralliselle tokalle taukopaikalle ehdimme juuri sopivasti saadaksemme koko ryhmän kiinni - pari rusinaakin ehti napata - ja loput n. kolmekymppiä menivät mukavasti hyvässä seurassa rupatellessa. Jostain kohtaa letkan keulille ilmesty poliisiprätkä ja sen perässähän oli juhlava ajella loppumatka aina velodromille saakka. Sinne saavuttaessa olikin edessä pieni paniikki: se nimittäin on TOSI jyrkkä ja ajattelin että perhana, tänne asti kaatumatta mutta nytkö sitten vedän lipat. Mutta ei sentään, sain kiilatuksi itseni radan sisäreunalle ja sitä myöten tuuletusten kera maaliin! Ai että oli hieno fiilis! Pari vuotta sitten jos joku olisi sanonut että ajan tällaisen matkan tällaisessa ajassa niin en olisi uskonut. Niin sitä vaan pikkuhijaa kehittyy hulluuden kasvaessa.
Nettoaika oli 5:25:56 ja sijoitus naisissa 66/133 eli puolivälissä. Olen kovin tyytyväinen! Varsinkin kun kertaakaan en kaatunut eikä renkaat hajonneet.
Maalissa oli onneksi kaveri odottamassa niin pääsi heti analysoimaan ja hehkuttamaan ja nauttimaan järjestäjien tarjoaman ah niin mauttoman mutta täyttävän aterian.
Ensi vuonna uudestaan ja vähän nopsemmassa ryhmässä.
Tiistaina ja keskiviikkona työt vei länteen ja päivät hiukan venähti eli senkin puolesta oli hyvä pitää lepopäivät liikkumisesta ja antaa kintun elpyä. Kylmähoitoa vaan (jäätä, geeliä) ja keskiviikkona kylmän ja kuuman vuorottelua kotitalon saunassa ja uima-altaassa.
Torstaina totaalilepoa ja perjantaina maltoin pitkästä aikaa tehdä kunnon dynaamiset venyttelyt.
Lauantaina oli ihan pakko mennä stadikalle kun oli niin hieno ilma. 500 m lättäreillä ja pullarilla, 500 m vaparia ja toiset 500 m lättäreillä ja pullarilla, 0:37. Taktisesti päätin säästellä jalkoja seuraavaan päivään. Paitsi että lauantaina kertyi myös rivakkaa hyötykävelyä tunnin verran. Sen verran jo seuraava päivä mielessä että kävin velodromilta hakemassa kisanumeron ja muut tilpehöörin sunnuntaita varten. Ilmassa alkoi jo olla urheilujuhlan tuntua ja tuttujakin näki.
Sunnuntai, The First Ever Tour de Helsinki day. Aamulla normaalit tukevat aamiaiset puuroineen and. Fillari ja mut kamat oli laitettu kuntoon jo edellisenä päivänä (mm. hädissään käyty ostamassa toinen hiilidioksidipatruuna kaverilta) ja sikäli kaikki oli kunnossa. Noin kolme varttia ennen lähtöä hilauduin lähtöalueelle (jonne menin kotoa n kolme minuuttia) ja etsiydyin omaan 26 km/h karsinaan. Siinä sitten yleistä äimistelyä valtavasta osallistujamäärästä ynnä muusta humusta. Lähtijöitähän oli noin miljoona:
Eniten jännitti lähtö: miten voin ikinä selvitä noitten kaikkien keskellä, varsinkin kun olin kuullut niin monta kauhutarinaa siitä mitä kaikkea voi sattua. Vihdoin kun siitä liikkeelle päästiin niin menohan oli yhtä matelua (joutavaa aikaa jutella kanssa-ajajien kanssa) aina Karakallioon saakka, josta alkoi vapaa ajo. Ja sitten lähdettiin menemään...
Oittaan tienoilla samassa läjässä ajava maasturimies kysyi että eikös me nähty taannoin Vihdintiellä ja totta vieköön, siinä olivat taas mystiset maasturi- ja jopomies! Ja oikein olin havainnut: Jopomiehellä on lukkopolkimet. Kumpikin oli kuulemma ollut flunnssassa eikä jaksamisesta varmuutta mutta niin vaan karauttivat mun edelle ja näkymättömistä ennen Velskolan mäkiä... Rispekt. ISO.
Jossain vaiheessa ryhmämme levähti pienempiin porukoihin ja kokoonnuttiin taas vasta ekalla taukopaikalla. Eväät järjestäjien puolesta olivat varsin hyvät: urheilujuomaa, vettä, banaania, suolakurkkua ja rusinoita. Ja ennen kaikkea pääsi vessaan! Kaamea kus...pissahätä oli riivannut lähes lähdöstä asti (aamukahvi, ai nou) ja 60 kilometriä on aika ikävä ajaa siinä olotilassa. Mutta ah, nyt helpotti.
Tein vahingossa yhden ylimääräisen pitstopin kohdassa, joka ei kuulunut meidän ryhmämme agendalle, mutta se vessa jälleen... Matka jatkui pikkuporukassa ja riivajapolvea piti noin 80:n kohdalla lepytellä buranalla (valkku ei sitten lukenut tätä) ja loppumatka meni siinä suhteessa melko ok. Tai siis sattuihan nuo polvet, molemmat.
Viralliselle tokalle taukopaikalle ehdimme juuri sopivasti saadaksemme koko ryhmän kiinni - pari rusinaakin ehti napata - ja loput n. kolmekymppiä menivät mukavasti hyvässä seurassa rupatellessa. Jostain kohtaa letkan keulille ilmesty poliisiprätkä ja sen perässähän oli juhlava ajella loppumatka aina velodromille saakka. Sinne saavuttaessa olikin edessä pieni paniikki: se nimittäin on TOSI jyrkkä ja ajattelin että perhana, tänne asti kaatumatta mutta nytkö sitten vedän lipat. Mutta ei sentään, sain kiilatuksi itseni radan sisäreunalle ja sitä myöten tuuletusten kera maaliin! Ai että oli hieno fiilis! Pari vuotta sitten jos joku olisi sanonut että ajan tällaisen matkan tällaisessa ajassa niin en olisi uskonut. Niin sitä vaan pikkuhijaa kehittyy hulluuden kasvaessa.
Nettoaika oli 5:25:56 ja sijoitus naisissa 66/133 eli puolivälissä. Olen kovin tyytyväinen! Varsinkin kun kertaakaan en kaatunut eikä renkaat hajonneet.
Maalissa oli onneksi kaveri odottamassa niin pääsi heti analysoimaan ja hehkuttamaan ja nauttimaan järjestäjien tarjoaman ah niin mauttoman mutta täyttävän aterian.
Ensi vuonna uudestaan ja vähän nopsemmassa ryhmässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)